Nirvana vs. mäyrä

Tänään on inspiroiva päivä. Saavutin mania-vaiheen, toivottavasti se ei nyt hyydy kun kirjotan tätä ja istun hetken aikaa paikallani.

Perinteisesti aamu alkoi ihan niin ku yleensäkin kaikki arkiaamut, jollon täytyy herätä lähestulkoon aamuyöstä, mikä tarkottaa mun kohdalla jotakuinkin ennen kello kahdeksaa: miettimällä, koska pääsee seuraavan kerran nukkumaan. Kouluun lähtiessäni jätin puhelimen kotiin ja palasin alaovelta sitä hakemaan, tässä vaiheessa myös hajos kynsi ja jätin sateenvarjon kotiin, koska olin eilenkin ainoa ihminen, jonka näin itseään sellaisella suojaavan (sato siis lunta). No, päästessäni takasin pihalle huomasin, että sataa. Jes! Lähdin silti tallustamaan kouluun, Juomatehtaalle.

Juomatehdas paikkana on ihan mielenkiintonen, siellä kun harvoin löytää heti oikeaan luokkaan. Tälläki kertaa meitä oli ehkä kuus ihan väärässä rakennuksessa aprikoimassa luokan sijaintia, kunnes päästiin jyvälle hommasta ja siirryttiin Juomatehtaan pihassa olevaan salamyhkäiseen Studioon. Ja onneks löydettiin perille, koska kyseinen tila sai mut tähän maaniseen olotilaan. Studiossa siis meidän sosiologisia pähkäilyjä varten oltiin teatteritilan tyyppiseen systeemiin oli laitettu vähemmän kivoja tuoleja tylsästi ihan vierekkäin ja myös peräkkäin, mutta muuten paikka oli paljon mielenkiintosempi kun useimmat normaalit luokkahuoneet, ja sen musta lattia vetos muhun jotenkin kummasti, oisin mieluummin istunu siinä kun tuolilla.

Sosiologiasta ei sen enempää, on tässä päivässä ollu jo jotain muutakin hyvää kun Studio, nimittäin:

-Marimekon Musta tamma -paidan hieman liiallisesta väljyydestä johtuva heikohko istuvuus piilottuu helposti neuletakin alle
-Cosmo ja Image oli tulleet (Cosmon kannessa Chisu stailattu kyllä niiiin cosmosti että huh)
-Koska oon yksin kotona, voin ihan vapaasti kuunnella sitä musiikkia mitä haluan, ILMAN että kukaan valittaa (eilen sain aikaseks vaihtaa ees yhden cd:n soittimeen, joten HIMin And Love Said No kuulostaa taas tuoreelta, tai no, ainaki biisit on eri järjestyksessä ku eri levyiltä kuunnellessa :D)


Ai niin. Otsikkoa voisin ehkä hieman avata, en nimittäin kuitenkaan osais sitä enää myöhemmin tulkita. Pohdin koulusta kävellessäni ja kuunnellessani pitkästä aikaa tarkoituksellisesti Nirvanaa, että musta tavallaan kuuluu yleissivistykseen osata nimetä enemmänkin kun yks Nirvanan biisi. Tai että hämmentyisin, jos luulisin olevani aika tarkkaan samalla aaltopituudella jonkun kanssa, ja selviäis, että tuolle ihmiselle Nirvana on yhtäkuin Smells like Teen Spirit. Ei sillä, että itekään oisin mitenkään aktiivisesti perehtynyt koskaan kyseiseen bändiin, mutta silti! Sitten taas toisaalta, ite jouduin viime viikolla googlettamaan miltä näyttää mäyrä. Tietysti sen jälkeen, kun olin ollu valmistavan opetuksen luokassa pohtimassa 7-vuotiaan lapsen kanssa, nukkuuko mäyrä talviunta.. Enkä mä todellakaan tiedä sellasten musiikkigenrejen mitään edustajia, joita en oo koskaan oikeestaan kuunnellu, niinku vaikka rap- tai hip hop -artisteja. Mitä kertoo musta ja mun ahdasmielisestä maailmankuvasta, jos mun mielestä on oleellisempaa tietää vaikka sit Come as you are kun millanen eläin on mäyrä..?

No, tästä huolimatta elämä jatkuu, tässä vaiheessa ehkä juurikin Cosmon ja Ville Valon viihdyttämänä, mikäs sen sivistävämpää.

Blogiyritys, osa 2.

Dear Diary,

alotin joskus aiemmin blogin, mutten oikeen jaksanut sillon paneutua asiaan. Nyt kuitenkin hyvän vapaapäivä-maanantain kunniaksi ajattelin yrittää uudestaan.

Yritän saada aikaseks kirjottaa blogia, joka korvais sellaset aiemmat blogin tyyliset kirjottelut erinäisillä tässä mainitsematta jäävillä sivuilla, joihin oon jo aika yli-ikäinen. Tietty mulla on hirveen yleviä ajatuksia tästä pienestä ja salaisesta projektistani, mm. että kirjottelisin jotain järkevää sillon tällön, ehkä jopa laittaisin kuvia siitä mitä ympärilläni tapahtuu tai mikä projekti on millonkin meneillään tai valmis (ja näitähän toki on aina useita kerrallaan, tällä hetkellä huopahommia, virkkauksia ja muutama poltteleva idea uudelleen käytettävistä kankaista). Blogin nimi kertonee kuitenkin oikeastaan kaiken oleellisen - en yleensäkään koe tarvetta olla asiallinen tai pysyä asiassa, joten ehkä suurin todennäköisyys on sillä, että kirjottelen toisinaan klementiineistä, toisinaan taas kaikista maailman ahdistavista asioista (kuten teineistä, jotka roikkuu puolialasti meidän etupihalla tupakoimassa ja räkimässä, nyt jotakuinkin talvellakin). Saapa nähdä, toivottavasti tästä ei ainakaan tuu ihan samanlainen rattoteinin päivis kun se, mitä joskus aikoinaan pidin suhteellisen julkisesti..


Rakkain terveisin d, joka kuuntelee vielä iltasaduksi HIMin Resurrectionin