Pieni pyörremyrsky ja koteja

Olipa tylsääää ajella pitkästä aikaa yksin Jyväskylästä Pohjanmaalle koteilemaan. Junatkaan ei oikein kulje, ja tälle päivää riitti tota "myrskyä" ihan tarpeeks rasittamaan silmiä ajon aikana. Pysähdyin Keskisellä, josta mukaan tarttu jotain Joulupuu-keräykseen meneviä joululahjoja, vähän itelle uusia pohjamatskuja tuunattavaks ja tietenkin pieni pyörremyrsky! Keskisen Spice Ice on huomattavan laadukas ja yllätyksellinen (positiivisessa mielessä) verrattuna esim. Jyväskylän ja Seinäjoen saman ketjun jätskipaikkoihin, koska niissä ei ikinä vaihdu karkit. Keskisellä jotakuinkin aina on esim. Ässä Mixejä, joita oon rakastanu aina. Vähän emmin tänään tätä vakiovalintaani, ku myrsky piti saapua ihan tilaamattaki.

Noo selvisin kotiin pikku-Ford Focuksella, jonka hyviin puoliin lukeutuu ehdottomasti kevyt kaasu ja se, että sen pyörittely ahtaassa parkkihallissa on huomattavasti iisimpää kun mun valoineen yli viiden metrin mittasen kauppakassin. Vähän kyllä ehti olla ikävä omaa autoa ja etenkin sen iPod-liitäntää!

Ja mitä varten ajelinkaan tuon parisataa kilometriä.. No tietenkin kuunnellakseni Nylon Beatia vanhassa huoneessani, joka on ihan entisellään niinkun nää neljä aiempaakin vuotta, kun oon muualla asunut. Kävin myös äitillä pari tuntia pähkäilemässä tilastojuttujen ihmeellistä - ja ah niiiin tylsää ja ahdistavaa - maailmaa. Siellä mulla on huone, johon en oo koskaan varsinaisesti kotiutunut, kun koko talo on rakennettu vasta muistaakseni 2006, enkä oo siellä ikinä siis varsinaisesti asunut. Se on kuitenkin ihan söpö, yläkerrassa myös mutta ilman parveketta, musta ja syvän punanen seinä, ihana lamppu ja 160 levee sänky, toisin kun täällä mun teinivuosien pyhätössä :)

Tähän huoneeseen kiteytyy kaikki, mitä mulla ei Jyväskylässä ole. Toinen toistaan railakkaammat muistot teinivuosilta, hirveesti kaikkea tilpehööriä jota ilman en meinaa osata elää (ja jota voi täällä varastoida ihan niin paljon kun haluaa), stereot jotka sain ehkä 11-vuotislahjaks.. Ja etenkin VAATEHUONE. Vaatehuone toimii myös mun projektiluolana, sen lattialle voi aina levittää kaikki mahdolliset aarteet ilman että ne häiritsis ketään. Tää on vaan niin koti, kirjotuspöydän alla piilossa saattaa vieläkin pyöriä joku vanha viinapullo ja meikkipöytä on tupaten täynnä hajuvesiä, vartalovoiteita ja kavereilta saatuja pieniä lahjoja. Seiniä kiertävän paneelin päällä on Auschwitzista tuotu tammenterho ja vastakkaisella seinällä pysähtyneen kellon vieressä komeilee Ville Valo vuoden 2006 tai 2007 Heartagram-kalenterissa.. Sydän kaikelle tälle!

Jack off Jill ja fiilistelyjä paikoissa, joissa muut ei käy

Tänään jouduin kouluun 9.15 eilisten pikkujoulujen jäljiltä toki aavistuksen heikossa hapessa. Päivästä muodostui kuitenkin ihan mielenkiintoinen, niinkun nyt krapulapäivien omissa maailmoissaan kulkevalle voi käydä.

Kotimatkalla kuuntelin Jack off Jillia pitkästä aikaa, ja kävin kaupassa, jota ei ehkä oikein voi sanoa kaupaksi, enkä edes tiedä, onko sillä nimeä. Se on kuitenkin jännittävä ja nostalgiaa henkivä, uniikki pieni putiikki Yliopistonkadulla. Sellainen todella täyteen ahdettu yhden miehen pitämä aarreaitta, jossa on lähestulkoon kaikkea vanhaa. Ostin sieltä keväällä ensimmäisen kandissa käyttämäni kirjan, vuonna 1907 julkaistun kirjan Maantiede. Kansakoulun oppi- ja lukukirja. Tällä kertaa ostin 50-luvun lehtiä, joululahjaksi (oikeasti).

Sitten päädyin lähes naapurissa sijaitsevaan putiikkiin, joka näyttää lastenvaatekaupalta, mutta josta löytyi myöskin kivoja, värikkäitä vaatteita aikuisten koossa. Nyt odotan jännityksellä, saanko  yhden lasten väreillä ja kuosilla olleen mekon teetettyä omaan kokooni. Se ois kyllä sellanen, jota en järin monen muun päälle äkkiseltään vois kuvitella. Onneks sentään eilen ostin Marimekon Omena-mekon, ja olin suunnitellut ostavani yhden mekon tuunattavaks, mutta jätin sen sit välistä koska omatunto alko kolkuttaa tarkistettuani mekon alkuperän olevan Bangladeshissa.

Erinäisten mutkien kautta vaelsin vielä Galleria Harmoniaan. Siellä olevaan Pekka Suomäen valokuvanäyttelyyn olin päättänyt ehtiä, ja vihdoin sattui olemaan tilaisuus visiitille. Lyhykäisyydessään teema on seuraava: näyttelyn valokuvat on otettu Keski-Suomessa viime vuosina, kohteet autenttisia näkymiä autioituneista taloista ja niiden pihapiireistä ym.

Jo itse galleria oli kokemus. Tunnelmallinen vanha rakennus, kynttilöiden tuoksu ja onneksi vain muutama muu kävijä. Tonne oli selkeästi helpointa mennä yksin. Musta on tosi paljon miellyttävämpää tehdä joitain asioita yksin, kun raahata joku kaveri mukaan juttuihin, jotka ei kuitenkaan kiinnosta yhtä paljon kun mua. Kun menee vaan yksin, vaikka nyt johonkin näyttelyyn tai liikkeeseen, ei tarvi koskaan huolehtia toisen viihtymisestä. Jotenkin sitä vaan kokee paljon voimakkaammin kun on ihan yksin omien ajatustensa kanssa. Noita fiiliksiä ei voi jakaa kenenkään kanssa, joka ei oo täysin samalla aaltopituudella ja kiinnostunut nimenomaan ittensä takia ihan samoista asioista, enkä välttämättä usko, että sellasta ihmistä ois olemassa. 

Vähän Suomäenkin takia laitan pari kuvaa, jotka otin viime talvena Seinäjoella. Ihanat talot, jo purettu tai purku-uhan alla.

Talo vois kertoa tarinoita.

Ps. Tosi rasittavaa, että tää heittelee itekseen eri fontteja väliin, eikä oikeesti korjaa niitä, vaikka tässä kirjotustilassa siltä näyttäiski. 

Nirvana vs. mäyrä

Tänään on inspiroiva päivä. Saavutin mania-vaiheen, toivottavasti se ei nyt hyydy kun kirjotan tätä ja istun hetken aikaa paikallani.

Perinteisesti aamu alkoi ihan niin ku yleensäkin kaikki arkiaamut, jollon täytyy herätä lähestulkoon aamuyöstä, mikä tarkottaa mun kohdalla jotakuinkin ennen kello kahdeksaa: miettimällä, koska pääsee seuraavan kerran nukkumaan. Kouluun lähtiessäni jätin puhelimen kotiin ja palasin alaovelta sitä hakemaan, tässä vaiheessa myös hajos kynsi ja jätin sateenvarjon kotiin, koska olin eilenkin ainoa ihminen, jonka näin itseään sellaisella suojaavan (sato siis lunta). No, päästessäni takasin pihalle huomasin, että sataa. Jes! Lähdin silti tallustamaan kouluun, Juomatehtaalle.

Juomatehdas paikkana on ihan mielenkiintonen, siellä kun harvoin löytää heti oikeaan luokkaan. Tälläki kertaa meitä oli ehkä kuus ihan väärässä rakennuksessa aprikoimassa luokan sijaintia, kunnes päästiin jyvälle hommasta ja siirryttiin Juomatehtaan pihassa olevaan salamyhkäiseen Studioon. Ja onneks löydettiin perille, koska kyseinen tila sai mut tähän maaniseen olotilaan. Studiossa siis meidän sosiologisia pähkäilyjä varten oltiin teatteritilan tyyppiseen systeemiin oli laitettu vähemmän kivoja tuoleja tylsästi ihan vierekkäin ja myös peräkkäin, mutta muuten paikka oli paljon mielenkiintosempi kun useimmat normaalit luokkahuoneet, ja sen musta lattia vetos muhun jotenkin kummasti, oisin mieluummin istunu siinä kun tuolilla.

Sosiologiasta ei sen enempää, on tässä päivässä ollu jo jotain muutakin hyvää kun Studio, nimittäin:

-Marimekon Musta tamma -paidan hieman liiallisesta väljyydestä johtuva heikohko istuvuus piilottuu helposti neuletakin alle
-Cosmo ja Image oli tulleet (Cosmon kannessa Chisu stailattu kyllä niiiin cosmosti että huh)
-Koska oon yksin kotona, voin ihan vapaasti kuunnella sitä musiikkia mitä haluan, ILMAN että kukaan valittaa (eilen sain aikaseks vaihtaa ees yhden cd:n soittimeen, joten HIMin And Love Said No kuulostaa taas tuoreelta, tai no, ainaki biisit on eri järjestyksessä ku eri levyiltä kuunnellessa :D)


Ai niin. Otsikkoa voisin ehkä hieman avata, en nimittäin kuitenkaan osais sitä enää myöhemmin tulkita. Pohdin koulusta kävellessäni ja kuunnellessani pitkästä aikaa tarkoituksellisesti Nirvanaa, että musta tavallaan kuuluu yleissivistykseen osata nimetä enemmänkin kun yks Nirvanan biisi. Tai että hämmentyisin, jos luulisin olevani aika tarkkaan samalla aaltopituudella jonkun kanssa, ja selviäis, että tuolle ihmiselle Nirvana on yhtäkuin Smells like Teen Spirit. Ei sillä, että itekään oisin mitenkään aktiivisesti perehtynyt koskaan kyseiseen bändiin, mutta silti! Sitten taas toisaalta, ite jouduin viime viikolla googlettamaan miltä näyttää mäyrä. Tietysti sen jälkeen, kun olin ollu valmistavan opetuksen luokassa pohtimassa 7-vuotiaan lapsen kanssa, nukkuuko mäyrä talviunta.. Enkä mä todellakaan tiedä sellasten musiikkigenrejen mitään edustajia, joita en oo koskaan oikeestaan kuunnellu, niinku vaikka rap- tai hip hop -artisteja. Mitä kertoo musta ja mun ahdasmielisestä maailmankuvasta, jos mun mielestä on oleellisempaa tietää vaikka sit Come as you are kun millanen eläin on mäyrä..?

No, tästä huolimatta elämä jatkuu, tässä vaiheessa ehkä juurikin Cosmon ja Ville Valon viihdyttämänä, mikäs sen sivistävämpää.

Blogiyritys, osa 2.

Dear Diary,

alotin joskus aiemmin blogin, mutten oikeen jaksanut sillon paneutua asiaan. Nyt kuitenkin hyvän vapaapäivä-maanantain kunniaksi ajattelin yrittää uudestaan.

Yritän saada aikaseks kirjottaa blogia, joka korvais sellaset aiemmat blogin tyyliset kirjottelut erinäisillä tässä mainitsematta jäävillä sivuilla, joihin oon jo aika yli-ikäinen. Tietty mulla on hirveen yleviä ajatuksia tästä pienestä ja salaisesta projektistani, mm. että kirjottelisin jotain järkevää sillon tällön, ehkä jopa laittaisin kuvia siitä mitä ympärilläni tapahtuu tai mikä projekti on millonkin meneillään tai valmis (ja näitähän toki on aina useita kerrallaan, tällä hetkellä huopahommia, virkkauksia ja muutama poltteleva idea uudelleen käytettävistä kankaista). Blogin nimi kertonee kuitenkin oikeastaan kaiken oleellisen - en yleensäkään koe tarvetta olla asiallinen tai pysyä asiassa, joten ehkä suurin todennäköisyys on sillä, että kirjottelen toisinaan klementiineistä, toisinaan taas kaikista maailman ahdistavista asioista (kuten teineistä, jotka roikkuu puolialasti meidän etupihalla tupakoimassa ja räkimässä, nyt jotakuinkin talvellakin). Saapa nähdä, toivottavasti tästä ei ainakaan tuu ihan samanlainen rattoteinin päivis kun se, mitä joskus aikoinaan pidin suhteellisen julkisesti..


Rakkain terveisin d, joka kuuntelee vielä iltasaduksi HIMin Resurrectionin