Jack off Jill ja fiilistelyjä paikoissa, joissa muut ei käy

Tänään jouduin kouluun 9.15 eilisten pikkujoulujen jäljiltä toki aavistuksen heikossa hapessa. Päivästä muodostui kuitenkin ihan mielenkiintoinen, niinkun nyt krapulapäivien omissa maailmoissaan kulkevalle voi käydä.

Kotimatkalla kuuntelin Jack off Jillia pitkästä aikaa, ja kävin kaupassa, jota ei ehkä oikein voi sanoa kaupaksi, enkä edes tiedä, onko sillä nimeä. Se on kuitenkin jännittävä ja nostalgiaa henkivä, uniikki pieni putiikki Yliopistonkadulla. Sellainen todella täyteen ahdettu yhden miehen pitämä aarreaitta, jossa on lähestulkoon kaikkea vanhaa. Ostin sieltä keväällä ensimmäisen kandissa käyttämäni kirjan, vuonna 1907 julkaistun kirjan Maantiede. Kansakoulun oppi- ja lukukirja. Tällä kertaa ostin 50-luvun lehtiä, joululahjaksi (oikeasti).

Sitten päädyin lähes naapurissa sijaitsevaan putiikkiin, joka näyttää lastenvaatekaupalta, mutta josta löytyi myöskin kivoja, värikkäitä vaatteita aikuisten koossa. Nyt odotan jännityksellä, saanko  yhden lasten väreillä ja kuosilla olleen mekon teetettyä omaan kokooni. Se ois kyllä sellanen, jota en järin monen muun päälle äkkiseltään vois kuvitella. Onneks sentään eilen ostin Marimekon Omena-mekon, ja olin suunnitellut ostavani yhden mekon tuunattavaks, mutta jätin sen sit välistä koska omatunto alko kolkuttaa tarkistettuani mekon alkuperän olevan Bangladeshissa.

Erinäisten mutkien kautta vaelsin vielä Galleria Harmoniaan. Siellä olevaan Pekka Suomäen valokuvanäyttelyyn olin päättänyt ehtiä, ja vihdoin sattui olemaan tilaisuus visiitille. Lyhykäisyydessään teema on seuraava: näyttelyn valokuvat on otettu Keski-Suomessa viime vuosina, kohteet autenttisia näkymiä autioituneista taloista ja niiden pihapiireistä ym.

Jo itse galleria oli kokemus. Tunnelmallinen vanha rakennus, kynttilöiden tuoksu ja onneksi vain muutama muu kävijä. Tonne oli selkeästi helpointa mennä yksin. Musta on tosi paljon miellyttävämpää tehdä joitain asioita yksin, kun raahata joku kaveri mukaan juttuihin, jotka ei kuitenkaan kiinnosta yhtä paljon kun mua. Kun menee vaan yksin, vaikka nyt johonkin näyttelyyn tai liikkeeseen, ei tarvi koskaan huolehtia toisen viihtymisestä. Jotenkin sitä vaan kokee paljon voimakkaammin kun on ihan yksin omien ajatustensa kanssa. Noita fiiliksiä ei voi jakaa kenenkään kanssa, joka ei oo täysin samalla aaltopituudella ja kiinnostunut nimenomaan ittensä takia ihan samoista asioista, enkä välttämättä usko, että sellasta ihmistä ois olemassa. 

Vähän Suomäenkin takia laitan pari kuvaa, jotka otin viime talvena Seinäjoella. Ihanat talot, jo purettu tai purku-uhan alla.

Talo vois kertoa tarinoita.

Ps. Tosi rasittavaa, että tää heittelee itekseen eri fontteja väliin, eikä oikeesti korjaa niitä, vaikka tässä kirjotustilassa siltä näyttäiski.