Kun nyt ei muitakaan kiireitä ole (...), oon tänään miettinyt pakkoruotsia ja ruotsalaiskammoa. En tiedä, mistä tähän ajatusketjuun päädyin.
Mun on todella vaikea ymmärtää, mikä pakkoruotsissa erityisesti ihmisiä kaihertaa. Eikö kaksikielisyys ole tarpeeksi lähellä niiden ihmisten arkea, vai eikö ihmiset vaan tiedä tai ymmärrä, että Suomi on kuitenkin useita vuosisatoja ollut lähinnä heittopussi Ruotsin ja Venäjän välisessä pallottelussa, ja että suomalaisuus on kärjistetysti keksitty kulttuuripiireissä vasta 1800-1900-luvuilla..?
Omaan henkilökohtaiseen suomalaisuuteeni yhdistyy kyllä paljon mieluummin hitunen ruotsalaisuutta kun venäläisyyttä. Ei sillä, etten olisi kiinnostunut Venäjästä ja venäläisistä, mutta lähihistorian huomioiden (no, Ruotsin kuningasperheen viimeaikaisista kohudraamoista ei ehkä kannata puhua) en pysty, jälleen yleistäen, ihailla venäläistä politiikkaa. Ja ehkä sodat Venäjää vastaan on myös "liian lähellä". Ruotsalaisuudesta mulle ei ensimmäisenä tule mieleen stereotyyppinen "hintahtavan" näköinen tyylitietoinen ruotsalaispoika (hintahtava lainauksissa siksi, etten ikinä käytä kyseistä sanaa - se on jotenkin vastenmielinen, mutta tähän yhteyteen en keksinyt aidompaakaan ilmausta), joka taas tuntuu kumman paljon liittyvän monien samanikäisten mielikuviin ruotsalaisista.. Sekin on musta aika kapeakatseista, ottaen huomioon, että moisten "svedupellejen" isoisät tai -äidit saattavat hyvinkin olla suomalaisia sotalapsia :) Ja nämä isovanhemmat ehkä meidän isovanhempien sisaruksia.
Tuntuupa hassulta avautua tälläsestä aiheesta blogiin, jota luen ehkä korkeintaan ite ja joskus viiden vuoden päästä. No, sillon tää varmaan on jo otettavissa ihan huumorilla :D Ehkä ei siis ruotsalaisuudesta, venäläisyydestä ja suomalaisuudesta tänään enempää. Paitsi pitänee lisätä, että en missään nimessä vähättele suomalaisuuden merkitystä, onhan se olennainen osa omaakin identiteettiäni.
-d
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti