maanantai 2. huhtikuuta 2012

Varoitus: seuraavassa paljaat jalat







Jo aiemmin mainittu lempi-ateljee.
Tänään oon retkeillyt hieman ulkona maisemissa, joissa oon viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni, ja vielä enemmän retkeillyt pääni sisällä kaikissa niissä tunnemuistoissa joita nuo paikat herättää. Täällä kaikilla paikoilla on joku merkitys, ja sen takia saan kävelyistä paljon enemmän fiiliksiä kun vaikka Jyväskylässä, jossa sielläkin kyllä on mielenkiintosia paikkoja, mutta täällä vieraalle tylsätkin paikat muistuttaa mua aina jostain.

Kotikadultani käppäilin entiselle leikkikentälle, joka on jotakuinkin meidän tien takana, metsän reunassa, joka taas alkaa heti meidän takapihalta. Meidän kadun molemmin puolin takapihoilla on pienet kaistaleet metsää, jossa aina leikittiin lapsina. Leikittiin tietysti pihoillakin, eikä tajuttu ajatella, että naapurien pihoissa juokseminen vois jotain haitata. No, ei se ehkä haitannutkaan. Mutta niin, sinne leikkikentälle pienen kallion kupeeseen joskus hautasin aarteen, muistaakseni marmorikuulia. Varmaan tein jonkun kartankin jonka jätin sitten johonkin, mulla oli pienenä tapana kuvitella kaikenlaisia seikkailuja.

Jatkoin matkaa metsätietä, jonka päässä on pubi, jossa en oo jostain syystä vieläkään päässyt käymään. Pubin pihasta mut on kuitenkin haettu karkureissulle Vaasaan yhtenä kesänä neljän aikaan yöllä. En jäänyt kiinni, palasin seuraavana päivänä huomaamattomasti.

Matkan varrella kuljin ohi talojen, joissa oli joskus ala-asteella ensimmäisiä kotibileitä. Uskaltauduin noitametsään, joka on nykyään vähemmän synkkä ja pelottava kuin lapsena. Vaikeasti sanallistettavia tunnemuistoja aiheuttavat tummanruskeat, 70-80 -luvuilla rakennetut, osittain puuverhoillut talot, joista tulee mieleen ensimmäisenä ne ihmiset, joita oon tiennyt niissä asuneen. Kävelin yhtä lempparioikoreittiäni, jota tosin oli hauska ajaa pyörällä. Se on kapea ja kiemurteleva polku, jossa on vähän kuoppia ja juurakoita, sellanen, josta kyllä pystyi ajaa, mutta aina sai fiilistellä sitä jos ei juuttunut mihinkään.

Ala-asteeni pihasta oli hakattu puita. Se näyttää nykyään tosi karulta (no aivan niinkun itse rakennus, punatiilinen viidensadan oppilaan laatikko, vois olla jotenkin kovin esteettinen). Hammaslääkärikään ei enää oo sellasessa vihreässä kerrostalossa, jonka ohi kulki yks kolmesta vaihtoehtoisesta koulureitistäni. Yhden leikkipuiston läpi kävellessäni mietin, miten ihmeellisiltä kaikki asiat onkaan lapsena tuntuneet. Niinkun vaikka se, että kumpuileva liukumäki laski puiden väliin metsään. Se oli niiiin paljon siistimpää kuin tavallinen liukumäki.





Otinpa pari kuvaa toisesta teinivuosien huoneestani, josta näkyy, etten oo siellä pahemmin asunut. Jotenkin uuvuttavaa kirjottaa noista asioista joita mietin kävelylläni, ehkä aika mennä nukkumaan (haha, menisinki).

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Matto ja muita makroja

Koska värit on paljon kivempia kun koulutehtävien jo missatut deadlinet, otin pari kuvaa siitä Jyväskylän kodin värien kaaoksesta joka toimii aktiivisesti kannatellakseen mun mielialaa positiivisen puolella. Matto tosin ei oo käytössä (johtuen siitä että se on tehty vähemmän mikrobivapaissa tiloissa, enkä kyllä muutenkaan oo pitänyt räsymattoja sisällä), mutta ajattelin kesällä heittää sen parvekkeelle. Tää heittelee nää kuvat vähän typerästi, mutta en jaksa nähdä vaivaa asetellakseni niitä paremmin.
























..Miten vaikeeta voi olla kirjottaa viis sivua mielenkiintosesta aiheesta (johon tosin ei oo vaadittavia lähteitä) ja tyyliin 10 virkettä koontia asioista, joista oon jo kerran kirjottanu oppimispäiväkirjaa? Blaaaahh, alottaminen on ainakin niin tuskallisen vaikeeta että en varmaan kohta saa noista kursseista arvosanoja.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kevät!

Eräidenkin helmikuisten Talvipäivien jälkeen julistin kevään alkaneeksi virallisesti. Aurinkoa oon rakastanut aina kun se on vähänkin muhun vilkaissut.. Silti oon ollut melko aikaansaamaton, koulujuttuja tehny aikasintaan deadlinea edeltävänä yönä enkä oo ehtinyt nukkua aikoihin tarpeeksi. No, jotain oon saanut aikaseks, muutakin kun heräteostoksia ja herätekekkeröintejä.

Mekko, jonka tekemisessä vttumaisinta oli pääntien satiininauhan kanssa tappelu.

Pussukasta tuli ruman mallinen, uusi yritys (ja tällä kertaa kaavoja noudattamatta) odottaa.

Tästä tulee toivottavasti hame, huomenna pitäis alottaa ja ens viikoksi ehtiä valmiiks, not gonna happen.

Huomenna on sitsit, joita varten askarreltiin ehkä viitisen tuntia tänään. Teema mauttomuus on maailman helpoin, ja jostain syystä omasta vaatekaapista kaiveltuja aarteita joutuu joitain jättää jopa rannalle noista kekkereistä - mitä tää kertoo musta ja mun vaatteista, se on toinen juttu..

-d, joka laski eilen kengät pitkästä aikaa: 55 paria "normaalikenkiä" asuu kanssani.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Harakointia.

Tässäpä pari kuvaa vaihteeksi. Tänään oon piirrelly mekkoja, jotka odottaa että olis aikaa toteutukselle :)

Glitterleikkejä

Pitikö ny.

Laukun ostin siis ihan valmiina, koristeita lukuunottamatta.

:D Ei tämäkään liity tähän mitenkään. Mutta oli hyvää!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

What have I done recently? - Well.. I've been keeping promises.

Kun nyt ei muitakaan kiireitä ole (...), oon tänään miettinyt pakkoruotsia ja ruotsalaiskammoa. En tiedä, mistä tähän ajatusketjuun päädyin.

Mun on todella vaikea ymmärtää, mikä pakkoruotsissa erityisesti ihmisiä kaihertaa. Eikö kaksikielisyys ole tarpeeksi lähellä niiden ihmisten arkea, vai eikö ihmiset vaan tiedä tai ymmärrä, että Suomi on kuitenkin useita vuosisatoja ollut lähinnä heittopussi Ruotsin ja Venäjän välisessä pallottelussa, ja että suomalaisuus on kärjistetysti keksitty kulttuuripiireissä vasta 1800-1900-luvuilla..?

Omaan henkilökohtaiseen suomalaisuuteeni yhdistyy kyllä paljon mieluummin hitunen ruotsalaisuutta kun venäläisyyttä. Ei sillä, etten olisi kiinnostunut Venäjästä ja venäläisistä, mutta lähihistorian huomioiden (no, Ruotsin kuningasperheen viimeaikaisista kohudraamoista ei ehkä kannata puhua) en pysty, jälleen yleistäen, ihailla venäläistä politiikkaa. Ja ehkä sodat Venäjää vastaan on myös "liian lähellä". Ruotsalaisuudesta mulle ei ensimmäisenä tule mieleen stereotyyppinen "hintahtavan" näköinen tyylitietoinen ruotsalaispoika (hintahtava lainauksissa siksi, etten ikinä käytä kyseistä sanaa - se on jotenkin vastenmielinen, mutta tähän yhteyteen en keksinyt aidompaakaan ilmausta), joka taas tuntuu kumman paljon liittyvän monien  samanikäisten mielikuviin ruotsalaisista.. Sekin on musta aika kapeakatseista, ottaen huomioon, että moisten "svedupellejen" isoisät tai -äidit saattavat hyvinkin olla suomalaisia sotalapsia :) Ja nämä isovanhemmat ehkä meidän isovanhempien sisaruksia.

Tuntuupa hassulta avautua tälläsestä aiheesta blogiin, jota luen ehkä korkeintaan ite ja joskus viiden vuoden päästä. No, sillon tää varmaan on jo otettavissa ihan huumorilla :D Ehkä ei siis ruotsalaisuudesta, venäläisyydestä ja suomalaisuudesta tänään enempää. Paitsi pitänee lisätä, että en missään nimessä vähättele suomalaisuuden merkitystä, onhan se olennainen osa omaakin identiteettiäni.

-d

perjantai 9. joulukuuta 2011

Pieni pyörremyrsky ja koteja

Olipa tylsääää ajella pitkästä aikaa yksin Jyväskylästä Pohjanmaalle koteilemaan. Junatkaan ei oikein kulje, ja tälle päivää riitti tota "myrskyä" ihan tarpeeks rasittamaan silmiä ajon aikana. Pysähdyin Keskisellä, josta mukaan tarttu jotain Joulupuu-keräykseen meneviä joululahjoja, vähän itelle uusia pohjamatskuja tuunattavaks ja tietenkin pieni pyörremyrsky! Keskisen Spice Ice on huomattavan laadukas ja yllätyksellinen (positiivisessa mielessä) verrattuna esim. Jyväskylän ja Seinäjoen saman ketjun jätskipaikkoihin, koska niissä ei ikinä vaihdu karkit. Keskisellä jotakuinkin aina on esim. Ässä Mixejä, joita oon rakastanu aina. Vähän emmin tänään tätä vakiovalintaani, ku myrsky piti saapua ihan tilaamattaki.

Noo selvisin kotiin pikku-Ford Focuksella, jonka hyviin puoliin lukeutuu ehdottomasti kevyt kaasu ja se, että sen pyörittely ahtaassa parkkihallissa on huomattavasti iisimpää kun mun valoineen yli viiden metrin mittasen kauppakassin. Vähän kyllä ehti olla ikävä omaa autoa ja etenkin sen iPod-liitäntää!

Ja mitä varten ajelinkaan tuon parisataa kilometriä.. No tietenkin kuunnellakseni Nylon Beatia vanhassa huoneessani, joka on ihan entisellään niinkun nää neljä aiempaakin vuotta, kun oon muualla asunut. Kävin myös äitillä pari tuntia pähkäilemässä tilastojuttujen ihmeellistä - ja ah niiiin tylsää ja ahdistavaa - maailmaa. Siellä mulla on huone, johon en oo koskaan varsinaisesti kotiutunut, kun koko talo on rakennettu vasta muistaakseni 2006, enkä oo siellä ikinä siis varsinaisesti asunut. Se on kuitenkin ihan söpö, yläkerrassa myös mutta ilman parveketta, musta ja syvän punanen seinä, ihana lamppu ja 160 levee sänky, toisin kun täällä mun teinivuosien pyhätössä :)

Tähän huoneeseen kiteytyy kaikki, mitä mulla ei Jyväskylässä ole. Toinen toistaan railakkaammat muistot teinivuosilta, hirveesti kaikkea tilpehööriä jota ilman en meinaa osata elää (ja jota voi täällä varastoida ihan niin paljon kun haluaa), stereot jotka sain ehkä 11-vuotislahjaks.. Ja etenkin VAATEHUONE. Vaatehuone toimii myös mun projektiluolana, sen lattialle voi aina levittää kaikki mahdolliset aarteet ilman että ne häiritsis ketään. Tää on vaan niin koti, kirjotuspöydän alla piilossa saattaa vieläkin pyöriä joku vanha viinapullo ja meikkipöytä on tupaten täynnä hajuvesiä, vartalovoiteita ja kavereilta saatuja pieniä lahjoja. Seiniä kiertävän paneelin päällä on Auschwitzista tuotu tammenterho ja vastakkaisella seinällä pysähtyneen kellon vieressä komeilee Ville Valo vuoden 2006 tai 2007 Heartagram-kalenterissa.. Sydän kaikelle tälle!



perjantai 2. joulukuuta 2011

Jack off Jill ja fiilistelyjä paikoissa, joissa muut ei käy

Tänään jouduin kouluun 9.15 eilisten pikkujoulujen jäljiltä toki aavistuksen heikossa hapessa. Päivästä muodostui kuitenkin ihan mielenkiintoinen, niinkun nyt krapulapäivien omissa maailmoissaan kulkevalle voi käydä.

Kotimatkalla kuuntelin Jack off Jillia pitkästä aikaa, ja kävin kaupassa, jota ei ehkä oikein voi sanoa kaupaksi, enkä edes tiedä, onko sillä nimeä. Se on kuitenkin jännittävä ja nostalgiaa henkivä, uniikki pieni putiikki Yliopistonkadulla. Sellainen todella täyteen ahdettu yhden miehen pitämä aarreaitta, jossa on lähestulkoon kaikkea vanhaa. Ostin sieltä keväällä ensimmäisen kandissa käyttämäni kirjan, vuonna 1907 julkaistun kirjan Maantiede. Kansakoulun oppi- ja lukukirja. Tällä kertaa ostin 50-luvun lehtiä, joululahjaksi (oikeasti).

Sitten päädyin lähes naapurissa sijaitsevaan putiikkiin, joka näyttää lastenvaatekaupalta, mutta josta löytyi myöskin kivoja, värikkäitä vaatteita aikuisten koossa. Nyt odotan jännityksellä, saanko  yhden lasten väreillä ja kuosilla olleen mekon teetettyä omaan kokooni. Se ois kyllä sellanen, jota en järin monen muun päälle äkkiseltään vois kuvitella. Onneks sentään eilen ostin Marimekon Omena-mekon, ja olin suunnitellut ostavani yhden mekon tuunattavaks, mutta jätin sen sit välistä koska omatunto alko kolkuttaa tarkistettuani mekon alkuperän olevan Bangladeshissa.

Erinäisten mutkien kautta vaelsin vielä Galleria Harmoniaan. Siellä olevaan Pekka Suomäen valokuvanäyttelyyn olin päättänyt ehtiä, ja vihdoin sattui olemaan tilaisuus visiitille. Lyhykäisyydessään teema on seuraava: näyttelyn valokuvat on otettu Keski-Suomessa viime vuosina, kohteet autenttisia näkymiä autioituneista taloista ja niiden pihapiireistä ym.

Jo itse galleria oli kokemus. Tunnelmallinen vanha rakennus, kynttilöiden tuoksu ja onneksi vain muutama muu kävijä. Tonne oli selkeästi helpointa mennä yksin. Musta on tosi paljon miellyttävämpää tehdä joitain asioita yksin, kun raahata joku kaveri mukaan juttuihin, jotka ei kuitenkaan kiinnosta yhtä paljon kun mua. Kun menee vaan yksin, vaikka nyt johonkin näyttelyyn tai liikkeeseen, ei tarvi koskaan huolehtia toisen viihtymisestä. Jotenkin sitä vaan kokee paljon voimakkaammin kun on ihan yksin omien ajatustensa kanssa. Noita fiiliksiä ei voi jakaa kenenkään kanssa, joka ei oo täysin samalla aaltopituudella ja kiinnostunut nimenomaan ittensä takia ihan samoista asioista, enkä välttämättä usko, että sellasta ihmistä ois olemassa. 

Vähän Suomäenkin takia laitan pari kuvaa, jotka otin viime talvena Seinäjoella. Ihanat talot, jo purettu tai purku-uhan alla.






Talo vois kertoa tarinoita.

Ps. Tosi rasittavaa, että tää heittelee itekseen eri fontteja väliin, eikä oikeesti korjaa niitä, vaikka tässä kirjotustilassa siltä näyttäiski.